Userneeds Pohjoismaissa
Userneeds on nopeasti kasvava yritys, jolla on nyt jo yli 300.000 paneelinjäsentä Tanskassa, Suomessa, Ruotsissa, ja Norjassa ja meillä onkin Pohjoismaiden suurin kuluttajapaneeli.
Userneeds aloitti toimintansa Tanskassa vuonna 2001. Userneeds on erikoistunut Internetin välityksellä suoritettavaan markkinatutkimukseen ja tunnetaan korkeasta laadustaan ja luotettavuudestaan.
Tutkimuksista saatu tieto on suuren paneelimme ansiota. Panelistimme vaikuttavat päivittäin suurten julkisten- ja yksityistenyritysten tuotekehittelyyn.
Positiivinen maineemme on tuottanut viime vuosina tulosta, jonka vaikutuksesta Userneeds on kokenut voimakasta kasvua ja antanut meille luottamusta konseptimme kehittämiseen Tanskan lisäksi muihin pohjoismaihin.
Laajennus
Userneeds perusti Suomen,
Ruotsin ja Norjan kotisivut vuoden 2008
kuluessa. Kansainvälinen kiinnostus Userneedsin vahvaa konseptia
kohtaan on kasvanut kotisivujemme avulla.
Laajennuksemme on ollut suuri menestys ja uudet paneelimme kasvavat nopeasti. Tällä hetkellä tarjoamme paneelimme jäsenille mahdollisuutta osallistua merkittäviin ja mielenkiintoisiin tutkimuksiin.
Ystävällisin terveisin
Henrik Vincentz
Toimitusjohtaja




